#8/19  Siikanevalla aurinkoa ja tuiskua 10.3.2019

Hankikannolla sujuttelemassa

Taina sanoi lauantaina, että haluaa ulkoilemaan sunnuntaina. Olisi muuten mennyt koko viikonloppu työn merkeissä, ei hyvä. Läksimme Siikanevalle hiihtelemään.

Koska tiesimme, että Siikanevan parkkipaikan risteys olisi ahdistavan täynnä autoja, ajoimme ihan uuteen paikkaan, Siikakankaan hiekkamonttujen taakse ja sujuttelimme sieltä metsiä pitkin Kilpilammin juotille. Ja kelihän oli varmaan talven lentävin, Taina paineli kaukana edessä normisuksillaan luistellen, itse tulin perässä tunturisuksilla rauhallisempaan tahtiin. Kiersimme viimevuotiseen tapaan Jaarikanmaan takakautta, nyt jo tuttua reittiä myöten painanteita ja pikku suolaaksoa seuraten. Pidimme evästauon kalasääksen saaren vieressä, paikassa jossa olimme viime syksyn pimeillä yötäkin.

Sää oli todella vaihteleva, välillä tuiskutti lunta ja välillä paistoi aurinko. Parhaimmassa paikassa molemmat yhtäaikaa. Valo oli hieno, yritin sitä kovasti valokuvata.

Monen tunnin kierroshan siitä tuli ja samalla tuli sunnuntai kunnolla käytettyä, ei mennyt hukkaan sekään pyhäpäivä.

Hiekkakuoppien takaa kankaalta löytyi minulle ennen tuntematon metsästäjien laavu

Laavun pihapiirin kerrostalo

Suosikkisaari

Tässä roikuttiin viime syksynä

Lumisumua

Taukolainen

Erikoisvalo, sataa lunta ja paistaa yhtäaikaa

Vauhtihirmu

Erikoinen, vanha pieni avopönttö. Näitä oli kolme kappaletta Kilpilammin maastoissa.

10 km

Bonus! Oman pihan sinitiainen

#7/19  Väinänvuoren valloitus 9.3.2019

Kohtaaminen metsän valtiaan kanssa

Piipahdin Kankaanpäässä ja paluumatkalla ajattelin vielä tehdä pienen metsäkierroksen. Säähän oli mitä mainioin, aurinkoa, pikkupakkasta ja kun valitsi metsämaaston, niin tuulestakaan ei ollut haittaa. Olimme olleet pariinkin otteeseen Hämeenkyrön Keihäänmaan laavulla, joka onkin mitä hienoimmassa kalliomaastossa sijaitseva tunnelmallinen kohde. Tällä kertaa valitsin kuitenkin edellisestä noin 6 km päässä olevan Väinänvuoren laavun, joka kartasta katsoen vaikutti samantapaiselta maastolta.

Matkalla sattui hauskasti, että Luhalahden risteyksen kohdalla katselin avoimena virtaavaa koskea ja mietin, että tuossahan voisi olla vaikka koskikarojen koti. Ja eikös sillä hetkellä näkökenttään osunutkin valkoinen rintapieli. Eikun autoparkkiin ja kamera kainaloon. Ilma olikin sakeana koskikaran mukavasti, kosken lailla pulppuavaa viserrystä. Nappasin kuvan aina yhtä sympaattisesta linnusta ja tähystin, että vastarannalla kauempana oli myös toinen lajitoveri samoissa puuhissa. Mukava kohtaaminen.

Autossa oli niin sukset kuin lumikengätkin, mutta paikan päällä metsä oli niin vähälumisen ja roskaisen näköinen, että lähdin kuitenkin hetken empimisen jälkeen ilman apuvälineitä rinteeseen. Maasto oli todellakin aika tavalla Keihäsvuoren tapaista, avointa kalliomaastoa, jossa valtapuuna mänty. Yritin edetä melko hiljaa, sillä Väinänvuoressa olimme molempina kertoina juuri näin kevättalvella törmänneet metsoihin, ilmiselvää soidinaluetta se.

Ja eikös vain niin käynytkin, että kun nousin hiljakseen rinteestä laelle, niin läheltä minua pienestä painanteesta nousi lentoon iso musta lintu, jolla oli valkoiset kainalot ja tasaperäinen pyrstö. Olin yllättänyt metson maasta. Vaikka olin kuinka tietoinen, että täällä metsoja voisi olla, niin yhtä kaikki kuva jäi taas ottamatta, niin nopeasti tilanne oli jälleen ohitse. Ikuistin sentään jälkensä ja jätöksensä. Aikamoista metsomaastoa tuntuu tämä Hämeenkyrön ja Ikaalisten rajamaa olevan.'

Jäljen vieressä 70 mm halkaisijan linssisuojus mittakaavana.

Isot pötkylät.

Itse laavupaikka ei kyllä vetänyt vertoja Keihäsmaalle, kun tämän viereen pääsi autolla (miksi?) ja puuvajakin oli ruma. Rajasin sen pois kuvista. Muuten maasto on sen verran mukavaa, etä tänne voisi tulla joskus sulan maan aikaan vaikka kävelemään pidemmänkin pätkän. Avokallioita pitkin pystyisi suunnittelmaan mukavan reitin, vähän niinkuin kilpailijana Pirkan Taipaleelle, joka kulkee molempien laavujen kautta.

Väinänvuoren laavu ja samantapainen kuin Keihäsvuoren laavukin