#7/18 Nagymaros - Zebegeny 3.3.

Kurkistus talviseen Tonavan mutkaan 

Viisi päivää Budapestissa talviloman aikoihin - retki jossain lähiympäristössä? Karttatutkimuksissa lähimmäksi helposti saavutettavaksi paikaksi osoittautui Duna-Ipoly Nemzetin kansallispuisto vain pienen matkan päässä Budapestin pohjoispuolella. Oikeastaan riekale puistosta ulottuu melkein Budapestin kaupunkialueelle asti, mutta me hyppäsimme kaunissa talvisäässä junaan ja ajoimme kolme varttia pohjoiseen Nagymaroksen kylään. Alueen vaelluskartta löytyi Budapestista karttoja tekevän Cartographian omasta kartasa kohtuulliseen 5 euron hintaan.

Lauantain sää oli mitä mainioin: eilinen lumen hiutalointi oli tauonnut ja pilvien välistä pilkisti aina silloin tällöin aurinkokin. Asteita oli noin 4-5 miinusta, siis sääkin oli hieman lämmennyt. Budapestin alueelle oli satanut muutama päivä sitten lumipeite, mutta maisemat muuttuivat vielä valkoisemmaksi kun pääsimme kaupungin ulkopuolelle: täällähän oli kotoisesti täysi talvi.  Ei lumipeite ja pakkanen ihan tavallista täällä ole, osansa Siperian ilmasta olivat siis saaneet  unkarilaisetkin. Toki Koti-Suomen -23 asteen jälkeen ilma tuntui jos nyt ei lämpöiseltä niin kuitenkin lämpöisemmältä.

Junalippu yhteen suuntaan maksoi 1120 HUF eli reilun euron verran 

Kun saavuimme Nagymarokseen, aloimme etsiskellä polun päätä. Tarkoitus oli siis käveltä Tonavan rannalta toiselle, niemimaan kukkulan ylitse, matkaa kertyisi sopivat yhdeksisen kilometria ja nousuakin sentään ainakin 350 metriä. Keltaiset merkit löytyivät talojen seinistä ja niitä seuratessamme katse osui hieman sivummallekin. Siellähän oli paikalliset markkinat, eikun tutustumaan antiin! Jos lentolaukkuun olisi ollut mahdollista lisätä nesteitä, niin mukaan olisi lähtenyt vaikka mitä maalaismaista, hunajaa, hilloja, säilykeitä, kotimakkaraa... Nyt tyydyimme syömään kuuman kanelisen kierrepullan, unkarilaisen erikoisuuden ja olihan se ihan superhyvää.

Maalaismarkkinat puistossa, myyjät 100% paikallisia tuottajia

Kierrepullaa!

Huulet makeana läksimme polun päälle. Ensin kylän halki pikkuhiljaa kiiveten ja sitten "mökkiteille" ja niiden jälkeen ihan metsän siimekseen. Lumitilanne hämmästytti, sitä oli paljon enemmän kuin Budapestin kaduilla. Yleisesti lumen paksuus oli noin kymmenen senttiä, mutta kinospaikoissa helposti parikymmentäkin.
Polku kulki lehtimetsässä ja jo tässä vaiheessa oli mahdollisuus kuunnella ja tarkkailla pikkulintuja.  Yleisimät linnut olivat täälläkin talitiainen ja sinitiainen, mutta jossain kohden Taina tunnisti oudommat viserryksen - tai siis ei tunnistanut ja se kiinnitti huomiomme. Tiirailun jälkeen silmiin osui lähipuissa poseeraava vaalea lintu, jolla oli huomiota herättävän pitkä pyrstö - aivan oikein, pyrstötiainen !  Ei mikään megaharvinaisuus, mutta aika lailla hieno havainto kuitenkin, sillä esim viime vuoden havainnoissa (Suomessa) ei pyrstötiaista ollut. Toivottavasti tänä vuonna näkyy Suomessakin tuo erikoinen pitkäpyrstöinen lumipallo.

Ensin kylänraitia pitkin...

..ja sitten lehtimetsän siimekseen.

Puista: metsä oli siis puhdasta lehtimetsää, jonkin verran pyökkejä, mutta pääosin jotain raidan näköistä puulajia, voisiko olla lehmusta? Mitään ikimetsää se ei (vielä?) ollut, vaikka kansallispuiston puolella kuljettiinkin, mutta sen verran paljon erilaista lahopuuta ja pökkelöä maastossa oli, että ainakin puukiipijöitä ja erilaisia tikkoja näkyi runsaasti. Polku nousi välillä jyrkästikin ja vaatteiakin piti jo vähentää auringon mukavasti lämmittäessä. Saavuimme ensimmäiselle näköalapaikalle, jossa Tonavakin näkyi jo selvästi alapuolellamme. Jo kaukaa kuului ilakointia ja huutoa...hetken aikaa käveltyämme törmäsimme paikallisten lasten lumisotaan. Luikahdimme ohi tulitauon aikana.

Tonava siintää heikosti kukkuloiden välistä

Näköalapaikalla

Tämän näköisiä olivat useimmat puut, mikähän puulaji?

Polku jyrkkeni yhä ja osan matkaa piti mennä melkein nelivedolla. Saavuimme polun korkeimpaan kohtaan, 484 metriä merenpinnasta (näkötornin paikka olisi pari metriä matalempana). Tässä kohden oli hyvä natustella eväsleivät.

Välillä jyrkkääkin

Huipun kohta

Jatkoimme harjannetta pitkin kohti näkötornia. Matkalla oli aidattuna jänniä, pohjattomilta vaikuttavia pystysuoria kuiluja. Jäi arvoitukseksi mitä nämä olivat, kaivos nyt tulee ainakin mieleen, vaikka reikien halkaisija olikin vain 4-5 metriä ja reiät kaukana maanteistä.

Harjalla

Tikoilla riitti nakerreltavaa

Aidattu kaivos (?)

Kuoppien pohjaa ei näkynyt, meniköhän reiät Kiinaan asti?

Alaspäin lasketellessamme Taina joutui pedon yllättämäksi - ajokoira ilmestyi jostain kauheata laukkaa kintereille. Hiljainen kaveri ja omistajakin ilmestyi jostain pian näkyville.

Kohtaamisia luonnossa.

Ohitimme linkkimaston ja saavuimme puolivälin pisteeseen, Julianuksen näkötornille. Torni oli rakennettu matkailuyhdistyksen toimesta 1930-luvulla, vaikka tyyliltaan viittasikin muinaisempiin aikoihin. Tornin tasanteelta aukesikin mukavat näköalat moneen suuntaan ja Tonavakin näkyi ainakin kolmesta eri ilmansuunnasta.

Julianuksen näkötorni

Näköala tulosuuntaan, etelään. Tonava häämöttää oikealla

Nagymaroksen kylä, lähtöpaikka idän suunnassa Tonavan varrella

Tornin pihassa meitä tervehtikin sitten matkan kohokohta(?) pähkinänakkeli! Peloton ja terhakka lintu asettautui niin hyvin kuvattavaksi, että jopa pikku pokkarilla siitä sai otettua hyviä kuvia. Oli kyllä kaunis lintu! Kauniin siniharmaa selkä, vauhtiviiru silmien kohdalla, lyhyt pyrstö. Lintu antoi näytteitä kiipeilytaidoistaan, kulki puunrunkoa ylös ja alas pää edellä ja pysähtyi välillä poseeraamaan.  Tämä yksilä oli muuten naaras ja eurooppalaista alalajia, josta osoituksena beige ja punainen vatsa. Itäinen alalaji, joka eksyy Suomeen vaelluksillaan on vatsaltaan valkoinen.

Pähkinänakkeli silmä kovana

Maltoimme viimein jättää nakkelin ja laskeuduimme alas tornin mäeltä, välillä hurjasti liukuenkin, sillä lumi oli liukasta ja mäki jyrkkä. Loppumatka olikin sitten vastakohtaa alulle, eli enimmäkseen alamäkeä. Metsikössä näkyi tikkoja, puukiipijöitä ja reissun ainut palokärkikin. Aurinkokin jätti meidät jossain vaiheessa ja mutkikkaan alaspäin menon päätteeksi saavuimme määränpäähän, Zebegenyn kylään. Junat Budapestiin kulkivat tunnin välein, joten reilun puolen tunnin odotuksen jälkeen olimme jo paluumatkalla junassa.
Helposti saavutettavat ja näin lumen peittämänikin kauniit kukkulat. Ajan salliessa polkuja olisi riittänyt useammaksi päiväksi,nyt tyydyimme tähän lyhyeen mutta mukavaan pistäytymiseen Tonavan mutkaan.

Liukuen alas

Talven lumileikkejä

Zebegeby jo näkyvissä

Asemalla

#6/18 Takapihalla retkeilemässä - Härmälä ja Kauppi 16-17.2.

Siellä sun täällä 18 000 askeleen verran

Lauantaiaamun ohjelmassa oli linturetki Toven ja Hannun kanssa. Ajoimme Hatanpään kartanolle ja kävelimme pitkän lenkin aina Härmälän leirintäalueelle asti ja takaisin. Sydäntalven aikaan alue on yksi Tampereen parhaimista lintupaikoista, siitä pitää huolen rantakaistaleen lahopuustoinen pöheikkö ja ihmisten talviruokintapaikat alueen läheisyydessä. Oli niitä talipalloja ja pähkinäkasoja paljon metsässäkin. Täällä oli nytkin nähty vaikka mitä lajeja aina valkosekätikasta peukaloiseen ja punarintaan asti. Hannu oli itse asiassa noin viikko sitten valkoselkää täällä kiikaroinutkin.

Meillä ei ollut yhtä hyvä tuuri, valkoselkä ja peukaloinen jäivät näkemättä. Mutta mukavaa oli ja tulihan sentään uutena vuoden listaan palokärki (nro 29). Muusta linnustosta mainittakoon käpytikka, mustarastas, vihervarpuset ja yllättäen alueen runsaslukuisin lintu, järripeippo, jonka isot parvet kansoittivat koivujen latvoja.Olivat lapin linnut lähteneet oikein joukolla etelän lomalle.

Kävimme vielä Pärrinkoskellakin pyörähtämässä, mutta koskikara ei näyttäytynyt. Oli sillä kyllä purossa paikkoja jossa piilotellakin, ei sen puoleen. Näimme vain pienen pätkän purosta.

Kettukoira, lintumies.

Vetoava katse. Sai eväsleipää.

Härmälän rannan pöheikköä. Täällä kelpaa pikkulintujen piilotella.

Punahaavat

Pärrinkosen puro pysyy auki läpi talven.

Päivällä minulla olikin muuta ohjelmaa. Vein perheen tervehdyksen yksi vuotta täyttävälle Kaislalle, sienestyskaverille. Kakku oli hyvää.

Kaisla 1-v.

Illan suussa oli vielä yhden projektin aika. Helmikuun yö ulkona oli vielä kokematta. Pakkailin kaikessa rauhassa uuden talvomakuupussin ja muut yöpymisvehkeet reppuun. Suunnaksi otin Kaupin kansanpuiston ja sen vähän etäisemmän nurkan, Soukanvuoren rantakaistaleen. Näillä mainhan jossain se Akpoikakin aikoinaan tarppeili. Tuossa kohtaahan on Näsijärven kaistale, joka on tarpeeksi kaukan UKK-insituutista ja Kaupinojan saunasta, mutta myöskin ilman mökkiasutusta.

Matkaan pääsin vasta kahdeksan maissa kaupin Tenniskeskuksen luota. Talsin pimeää ja autiota Toimelantietä muutaman kilometrin matkan aina Näsijärven rantaan saakka. Katsoin paikan, joka ei olisi aivan rannan hyvin käytetyn polun vieressä ja virittelin riipparin puihin. Tästä karttaan. Mukavaa täyskokoista harvaa kuusikkoa, hyviä riippumispuita riitti.

Yö sujui hyvin ja makuupussi oli lämmin. Härmälän mittauspisteen mukaan yöllä oli kymmenisen astetta pakkasta. Uskon sen, nenänpää sen kertoi. Oli muuten yllättävän hiljainen paikka tämä järven rannan tuntuma, liikenteen melua ei paikkaan kuulunut  juuri yhtään. Sen sijaan sekä illalla nukkumaan mennessä, että aamuyöstä vähän kauempaa kuului pitkä, harvakseltaan valittava ulvaisu. Lehtöpöllö äänessä, mahtava tuutulaulu!
Aamulla kun sain leirin kasaan, viidenkymmenen metrin päästä meni ohitse koira ja ulkoiluttaja. Kovassa käytössä on Kaupin metsät ja hyvä niin. Kävelin siitä vielä sitten kotiin aamiaiselle, vajaan kuuden kilometrin aamulenkin sain vielä kaupaan päälle. Kolmaskymmenes perättäinen kuukausi, kun olin yötä ulkona, vielä ei putki katkennut :)

Tällaista jälkeä tulle käsivaralta yöllä kuvattaessa

Vähän valoisampi kuva leiristä

Pilkkijä jäällä

Tapatora takana

Täysikuu aamulla.

Ensimmäiset 30 ! Päivän linnut palokärki ja lehtopöllö viimeisenä.