#37/17 Päivällä Susimäellä, yötä Siikanevalla 2-3.12

Aarnimetsän tunnelmaa ja hiljainen suo

Susimäki on vuonna 1983 luonnonsuojelulailla rauhoitettu pieni (53ha) alue Siikanevan tuntumassa, toisella puolella 66-tietä. Juuri sopivan pieni, että alueen ehtii vuoden lyhyimpinä päiväinä kulkea päivänvalossa.

Pääsimme Matin kanssa lauantaina matkaan vasta vähän vaille kymmenen, valoisan aikaan siis. Poikkesimme matkalla Orituvalle ostamaan savusiian ja minlle neeäliinoja, flunssaa kun pukkasi päälle. Jätimme auton muutaman kilometrin päähän tien viereen ajatuksena matkan varrella käydä katsastamassa Karhujärvi. Nimensäkin puolesta sopi täydentämään petoteemaa ja olihan pikkujärvi ilman mökkejä, joten ansaitsi pienen tutkimisen. Järven eteläpuolen rantametsä olikin poikkeamisen arvoinen, hienoa sekametsää, pökkelöitäkin siellä täällä. Tikkoja ei kuitenkaan näkynyt, mutta metso pölähti kallion päältä puusta lentoon. Jäljetkin jätti, olikin hyvä jäljestyskeli kun maan peitti hentoinen uusi puhdas lumi.  Metsäjäniksenkin Matti näki, minä perässäkulkijana en. Metsäautotiellä tutkiskelimme vielä myyrien/hiirien jälkiä ja näkyi myös pikkupedon parijäljet, olisikohan lumikko tai kärppä ollut.

Talven tuntua, ainakin hetken aikaa

Liekoja lumessa

Karhujärven parempaa rantaa

Siirryimme tietä pitkin Susimäelle. Alueen vieressä mäen päällä oli komean näköinen vanha talokin ja yhä käytössä. Hieno kotimetsä jollakin. Susimäki on enimmäkseen kuusikkoa, mutta välillä näkyi komeita haapoja ja satunnaisia koivujakin. Mäntyjä ja keloja oli harvakseltaan, mutta sitäkin komeampia, parisataavuotisia yksilöitä. Söimme lounaan maapuun päällä, virittelin tarpinkin kun hiutaloi sellaista lumen ja veden välimuotoa taivaalta. Kaalisoppa maistui mutta samalla varpaat kylmenivät kumisaappaissa. Hankala valita sopivia kenkiä tällaiseen nolla-asteen tuntuman keliin, märkää ja kylmää yhtäaikaa.

Teimme alueella kahdeksikon hiljaiseen tahtiin. Käpytikka oli ainoa lintu joka suostui näyttäytymään. Hieno pienoismetsä oli kyllä Susimäki, palokoroja, maapuita. puuta kasvava kostea rämekin alueella oli ja kuivia mäntykankaita. Kun vihdoin palasimme autolle, oli alkanut hämärtymään.

Kyltin tyyli viittaa kaukaisempaan aikaan kuin 1983, olisiko alue kuitenkin vanha säästömetsä?

Haapa ja Matti

Kääpiä

Kumisaappaille kyytiä, että varpaat pysyvät lämpiminä

Keloja ja komeita petäjiä

Oikea Puu

Haapa, jonka kaarna oli paksu kuin petäjällä

Hämärä alkaa jo laskeutumaan kuusikkoon

Siirryimme autolla Siikanevan parkkipaikalle. Siellä olikin ennestään kaksi autoa, mutta molemmta porukat olivat pois lähdössä, kun me vasta läksimme pimenevälle polulle. Kannoin poikkeuksellisesti mukana jalustaakin, että saisin pari pimeän kuvaa nevalta. Metsiköissä sai tarkentaa katsettaan oikein kunnolla polkuun, mutta suolla oli valoisaa, lumi auttoi. Jäätäkin oli, mutta vielä ei suo kestänyt astella.

Jaarikanmaa oli autio. Teimme tulet kovassa tuulessa, kesti aikansa, ennenkuin onnistui. Sitten nuotio paloikin sitäkin paremmin, happirikasta oli sää. Ajoittain vihmonut sade tai räntäkin loppui, joten nuotiolla oli ihan mukava keitellä iltapalaa. Välillä kävimme säätämässä majoitteet kuntoon, varpaathan siinä lumessa seisomisessa meinasi paleltua. Riipparit viritimme kallion taakse tuulensuojaan.

Iltatouhojen jälkeen menimme yöpuulle ja voi veljet taas uni maistui...uskomattoman pitkään. Alkava flunssakaan ei pahemmin häirinnyt kun sain pärskäistyä muutaman kerran ennen nukkumaan menoa. Matti oli jo pikapuuronsa syönyt kun heräsin. Talitiaiset olivat kuulemma pitäneet seuraa. Kokeilin kelpaisiko linnuille kaurahiutaleet ja kyllä kelpasi. Aamiaisen jälkeen olikin edessä vain kamojen pakkaus ja lompsiminen autolle. Muita kulkiojoita ei näkynyt, kumma juttu kun tihkusade ei saanut kansaa ryntäämään pitkospuille?

Joulukuun yö tuli plakkariin ja näin samalla kaksi kalenterivuotta (ja 28 kk) putkeen vähintään yksi yö kuukaudessa retkellä luonnon keskellä.

Kallion suojassa tuuli ei haitannut

Jaarikanmaan näköalapaikka aamulla

#36/17 Jouten Jouttijoella 18.-19.11

Uusi järvi ja jokivarsi tarkkailun alla

Siikajärven ympäristössä riittää vielä uuttakin tutkittavaa. Teimme viime vuoden viimeisen reissun juuri ennen vuodenvaihdetta Jouttikoskelle, silloin matkalle osui jälkiä susistakin (tarina löytyy vanhasta blogista täältä: Susien jäljissä Jouttikoskelle ). Silloin kuljimme lenkin osana Jouttijoen vartta Iso-Aituantieltä kämpälle. Jo silloin heräsi uteliaisuus, olisiko jokivarsi alajuoksun suuntaan yhtä hieno. Ja olihan se!

Pääsimme matkaan lauantaina vasta reilusti aampäivällä. Ajoimme omiin ajatuksiin vaipuneina Jyväskyläntietä autojonossa, kun jossain sivussa liikahti jotain isoa. Valtava lapasarvinen uroshirvi tulossa tien yli risteyksen kohdalla. Molemmista suunnista tuli autoja tasaiseen tahtiin. Huusin täysiä "Varo!" ja Taina teki vaistomaisesti väistöliikkeen risteyksen kohdalla olevaan tien levennykseen. Pääsimme sujahtamaan hirven edestä täydellä vauhdilla, hidastamatta. Hirvi jatkoi matkaansa ja kuin ihmeen kaupalla, ilman vaurioita. Takaa tuleva ehti ehkä jarruttamaan tai sitten hirvi oli vaan nopeampi.
Huh huh!
Kello 11 keskellä kirkasta (harmaata) päivää, hirviaidat molemmin puolin, ei tuollaista osannut mitenkään odottaa. Hirviaidassa oli aukko risteyksen kohdalla ja siitä hirvi sitten tuli. Oliko sillä jokin erityinen syy rynniä liikenteen läpi, hirvijahti vai mikä?
Ajoimme Oriveden ABC:lle ja vaihdoimme kuskia. Jatkoimme matkaa kiittäen onneamme. Kaikki hyvin.

Ajoimme suoraan Iso-Aituantielle. Tie on oikeastaan metsäautotie, sillä sen varrella on vain yksi asumaton (?) talo. Tie on puomitettu ja vaikka puomi olikin auki, jätimme auton suosiolla parkkiin ennen sitä. Kävelemäänhän tänne oli tultu. Kävelimme tietä pitkin kohti Isoa Hanhijärveä. Alkoi tihuttaa vettä päinvastoin kuin säätiedotuksessa oli luvattu, joten sadekamppeet menivät päälle heti alkumatkasta. Matka olisi edennyt hyvää vauhtia, ellei sammalmetsä olisi kutsunut...aivan oikein, suppilovahveroiden uusi sato oli täälläkin noussut kuten edellisenä viikonloppuna Heramaanjärvellä. Puolisen muovikassillista löytyi lisää painoa reppuun.
Iso Hanhijärvi kiinnosti, koska rannat olivat eteläpään vanhaa talonpaikkaa lukuunottamatta säästyneet mökeiltä. Katsoin ilmakuvasta, että järven keskivaiheen niemi olisi säästynut hakkuilta, joten suuntasimme sinne. Iso oja oli pakko kiertää matkalla, mutta muuten maato oli hyväkulkuista. Niemi olikin mukavan oloinen, täyskokoista harvennettua kuusikkoa kasvava alue. Hyvä, rauhallinen paikka, mahdollinen ehdokas siis kesällä tehdylle viirupöllön pöntölle.

Iso Hanhijärven niemen kuusikkoa

Tuoreita hirvenjlkiä oli tiheässä

Uutta satoa

Alun perin ajattelin, että olisimme poikenneet viereiselle vanhalle, nyt jo hävinneelle metsäkämpän paikalle perustuksia etsimään, mutta tuo niemen ympäröimä iso oja sai muuttamaan suunnitelmia. Palasimme tielle omia jälkiämme ja otimme stten taas suunnan metsää, kohteena Jouttijoen Jokiristi. paikka, jossa pääuomaa yhtyisi pienempi sivupuro. Matkantekoa hidasti taas ohittamattomat suppilovahverpaikat, joten nälkä alkoi jo kurnia.
Pääsimme vihdoin joelle - tai oikeastaan purolle - ja lounastamaan. Puronvarsi oli odotusten mukainen, yhtä hieno kuin viime vuoden lopulla kulkemamme pätkä. Kovat sammaleiset rannat, mystistä kuusikkoa, hiekkapohja - sanalla sanoen satupuro. Ylitimme sivupuron ja lähdimme seuraamaan puronvartta pohjoiseen (luoteeseen), välillä ihan puron vieressä ja välillä kauempana kaatuneita puita kiertäen. Olipa hienoa maastoa, emme pitäneet mitään kiirettä.
Kun vihdoin pääsimme Iso-Aituantielle, päivä alkoikin hämärtymään. Hirvimiehet pitivät sillan lähellä kokoustaan, taisivat olla jääneet ilman saalista, vaikka hirvien jätöksiä totisesti alueella oli.
Kävelimme autolle ja lähdimme kämppää lämmittämään. Ensi keväänä olisi kiva kävellä loppumatka purosta, ihan alajuoksulle asti. Mutta se onkin jo kokonaa toinen stoori.

Jokiristin lounaspaikka

Sivupuro

Hop! Tästä yli !

Hiekkapohjainen joki, vesi on valitettavasti liian hapanta ravun lisääntymiselle.

Kynttilänvalossa kämpällä, aika lukea mitä hyllystä löytyy

Puhdetöitä.