Liikkeellä luonnostaan

#36/17 Jouten Jouttijoella 18.-19.11

Uusi järvi ja jokivarsi tarkkailun alla

Siikajärven ympäristössä riittää vielä uuttakin tutkittavaa. Teimme viime vuoden viimeisen reissun juuri ennen vuodenvaihdetta Jouttikoskelle, silloin matkalle osui jälkiä susistakin (tarina löytyy vanhasta blogista täältä: Susien jäljissä Jouttikoskelle ). Silloin kuljimme lenkin osana Jouttijoen vartta Iso-Aituantieltä kämpälle. Jo silloin heräsi uteliaisuus, olisiko jokivarsi alajuoksun suuntaan yhtä hieno. Ja olihan se!

Pääsimme matkaan lauantaina vasta reilusti aampäivällä. Ajoimme omiin ajatuksiin vaipuneina Jyväskyläntietä autojonossa, kun jossain sivussa liikahti jotain isoa. Valtava lapasarvinen uroshirvi tulossa tien yli risteyksen kohdalla. Molemmista suunnista tuli autoja tasaiseen tahtiin. Huusin täysiä "Varo!" ja Taina teki vaistomaisesti väistöliikkeen risteyksen kohdalla olevaan tien levennykseen. Pääsimme sujahtamaan hirven edestä täydellä vauhdilla, hidastamatta. Hirvi jatkoi matkaansa ja kuin ihmeen kaupalla, ilman vaurioita. Takaa tuleva ehti ehkä jarruttamaan tai sitten hirvi oli vaan nopeampi.
Huh huh!
Kello 11 keskellä kirkasta (harmaata) päivää, hirviaidat molemmin puolin, ei tuollaista osannut mitenkään odottaa. Hirviaidassa oli aukko risteyksen kohdalla ja siitä hirvi sitten tuli. Oliko sillä jokin erityinen syy rynniä liikenteen läpi, hirvijahti vai mikä?
Ajoimme Oriveden ABC:lle ja vaihdoimme kuskia. Jatkoimme matkaa kiittäen onneamme. Kaikki hyvin.

Ajoimme suoraan Iso-Aituantielle. Tie on oikeastaan metsäautotie, sillä sen varrella on vain yksi asumaton (?) talo. Tie on puomitettu ja vaikka puomi olikin auki, jätimme auton suosiolla parkkiin ennen sitä. Kävelemäänhän tänne oli tultu. Kävelimme tietä pitkin kohti Isoa Hanhijärveä. Alkoi tihuttaa vettä päinvastoin kuin säätiedotuksessa oli luvattu, joten sadekamppeet menivät päälle heti alkumatkasta. Matka olisi edennyt hyvää vauhtia, ellei sammalmetsä olisi kutsunut...aivan oikein, suppilovahveroiden uusi sato oli täälläkin noussut kuten edellisenä viikonloppuna Heramaanjärvellä. Puolisen muovikassillista löytyi lisää painoa reppuun.
Iso Hanhijärvi kiinnosti, koska rannat olivat eteläpään vanhaa talonpaikkaa lukuunottamatta säästyneet mökeiltä. Katsoin ilmakuvasta, että järven keskivaiheen niemi olisi säästynut hakkuilta, joten suuntasimme sinne. Iso oja oli pakko kiertää matkalla, mutta muuten maato oli hyväkulkuista. Niemi olikin mukavan oloinen, täyskokoista harvennettua kuusikkoa kasvava alue. Hyvä, rauhallinen paikka, mahdollinen ehdokas siis kesällä tehdylle viirupöllön pöntölle.

Iso Hanhijärven niemen kuusikkoa

Tuoreita hirvenjlkiä oli tiheässä

Uutta satoa

Alun perin ajattelin, että olisimme poikenneet viereiselle vanhalle, nyt jo hävinneelle metsäkämpän paikalle perustuksia etsimään, mutta tuo niemen ympäröimä iso oja sai muuttamaan suunnitelmia. Palasimme tielle omia jälkiämme ja otimme stten taas suunnan metsää, kohteena Jouttijoen Jokiristi. paikka, jossa pääuomaa yhtyisi pienempi sivupuro. Matkantekoa hidasti taas ohittamattomat suppilovahverpaikat, joten nälkä alkoi jo kurnia.
Pääsimme vihdoin joelle - tai oikeastaan purolle - ja lounastamaan. Puronvarsi oli odotusten mukainen, yhtä hieno kuin viime vuoden lopulla kulkemamme pätkä. Kovat sammaleiset rannat, mystistä kuusikkoa, hiekkapohja - sanalla sanoen satupuro. Ylitimme sivupuron ja lähdimme seuraamaan puronvartta pohjoiseen (luoteeseen), välillä ihan puron vieressä ja välillä kauempana kaatuneita puita kiertäen. Olipa hienoa maastoa, emme pitäneet mitään kiirettä.
Kun vihdoin pääsimme Iso-Aituantielle, päivä alkoikin hämärtymään. Hirvimiehet pitivät sillan lähellä kokoustaan, taisivat olla jääneet ilman saalista, vaikka hirvien jätöksiä totisesti alueella oli.
Kävelimme autolle ja lähdimme kämppää lämmittämään. Ensi keväänä olisi kiva kävellä loppumatka purosta, ihan alajuoksulle asti. Mutta se onkin jo kokonaa toinen stoori.

Jokiristin lounaspaikka

Sivupuro

Hop! Tästä yli !

Hiekkapohjainen joki, vesi on valitettavasti liian hapanta ravun lisääntymiselle.

Kynttilänvalossa kämpällä, aika lukea mitä hyllystä löytyy

Puhdetöitä.

#35/17 Heramaassa, melkein erämaassa 11.11

Järven ympäri marraskuun säässä

Herajärven kierros on tunnettu retkeilyreitti Kolin kansallispuistossa. Heramaanjärven sen sijaan pääsee kiertämään huomattavasti lähempänä Tamperetta, vain pienen ajomatkan päässä Jyväskylän suuntaan. Järvi on hieno, kalliorantainen vesi ja jopa melkein mökitönkin, vain yksi vanha hirsimökki järven keskivaiheilla. Mökin omistaa Kangasalan Reserviupseerikerho. Kaikki maat ympärillä omistaa Vihtori Lihasula-Peltosen (!) säätiö, eli säästynee jatkossakin mökitykseltä, varsinkin kun rannat ovat kartassa merkitty yksityiseksi suojelualueeksi. Itse järvi on lähdepohjainen ja näkyvyydeltään Tampereen alueen paras, näkyvyys pinnan alla on kuulemma 8 metriä. Tästä syystä järvellä käyvät kuulemma sukeltajatkin harjoittelemassa.Ympäri kiertää hyvät merkityt polut, kierros on osa Kaarinan polun reitistöä. Jonain hiljaisempana vuoden aikana järvi saattaisi soveltua vaikka yöpymiseenkin, ainakin se yksi poluton niemi voisi olla sellainen paikka, etteivät koiranulkoiluttajat herättäisi aamulla.

Hyvin tuntuu osuvan sateet nyt viikonlopuiksi, moneskohan peräkkäinen tämäkin on? Mutta ulos oli päästävä, jos ei muuten, niin ennakkoon sunnuntain isänpäivää "juhlimaan". Kierrokseen meni vain reilut pari tuntia ja siinä ajassa ehdimme jo keräämään suppilovahveroitakin, aivan uusia, tuoreita sieniä oli noussut menneen pienen pakkasjakson jälkeen. Suositeltava kierros ja lähistöllä on mukavan näköistä metsää Puikkarin alueella, sellaista paksusammalista kuusikkoa, sinne sitten vaikka ensi syksynä sieneen.