#21/17 Norja, Lahko 18.-25.7. , päivät 7 ja 8
7. retkipäivä 23.7: Saravatnet - Corbels canyon - Rosenvatnet
Tapasimme järven toisessa päässä leiriytyneet aamulla, kun nämä kiersivät järveä virvelit kädessä. Sama neljän hengen porukka (perhe?), jonka olimme nähneet eilen Lagovatnetilla. Kalansaalis oli heilläkin toistaiseksi nolla, tiukassa oli veden vilja tällä reissulla. Läksimme aamiaisen jälkeen reissuun hienossa säässä. Saravatnetin päästä Fiskvatnetiin laskeva joki ylitettiin kuivin jaloin: luonto oli kasannut joen alkuun kivilohkereiden kasan, jota pitkin loikimme yli.
Pääsimme nyt toistamiseen tutustumaan Corbelin kanjoniin. Edelliskerran sateesta poiketen auringonpaiste houkutteli viipymään paikalla pitemmän tovin. Tarkastimme lokikirjan ja meidän käyntimme jälkeen siihen olikin ilmestynyt paljon nimiä: Lahkon sesonki oli siis nyt poutien myötä päässyt kunnolla käyntiin. Näimme myös tuoreehkoja jalanjälkiä meidän kiertämässämme jyrkässä lumikurussa. Ilmeisesti joillakin oli parempaa tietoa, mitä lumen alla piileksii tai sitten vain luottavaisempi mieli. Itse en olisi edelleenkään kinostunutta rinnetä halunnut ylittää.
Corbelista löytyi monta yksityiskohtaa, joita emme olleet aiemmin huomanneetkaan. Kivisiltojen lisäksi ihmettelimme mm. "pesukonetta", jossa kanjonissa vesiputouksena syöksyvä vesi teki alhaalla 180 asteen suunnan muutoksen takaisin tulosuuntaansa kadoten samalla maan sisälle onkaloon. Löytyi myös kristallinkirkkaan veden täyttämä kuoppa, jossa syvyyttä oli varmasti yli kymmenen metriä, melkoinen kaivo.
 |
| Täällä olisi kiva hortoilla pimeässä... |
 |
| Kymmenmetrinen "kaivo" |
Corbelista suuntasimme takaisin omille jäljillemme, kohti Rosenvatnetia. Matkalla kalastimme Rosenvatnetiin johtavan joen lompolot ja teimme lounasta. Teltat pystytettiin vanhoille paikoilleen.
Aikaa oli vielä runsaasti, joten päätimme lähteä vielä uudestaan Konradvatnetille kalaan toisen päivän aamun tapaan. Konradvatetilla oi hyvät rannat kalastaa ja tuikkeitakin näkyi. Pääsimme taas heittämään uistimet touhupaikoille ja taas turhaan. Kalat eivät olleet kiinnostuneet syöteistämme, vaikka kävimme vieherasian kaikki vaihtoehdot läpi. Nöyräksi tekee kalastaminen ihmisen, ei ole omasta tahdosta kiinni kalansaalis...
Näköpiiriin, Namalausvatnetin polun suuntaan ilmestyi neljän ihmisen hahmot. Norjalaisperhe sieltä oli saapumassa Konradvatnetille mökkeilemään. Isä, äiti, kultainen noutaja ja kaksi 10-15 vuotiasta lasta, kaikilla rinkat selässä. Lähimmälle mahdolliselle parkkipaikalle, Namalausvatnetille oli ainakin kuuden kilometrin kävely, reipasta mökkikulttuuria. Tervehdimme porukkaa ja keräsimme hiljalleen kalavehkeet pois, emme kehdanneet jäädä mökkijärvelle kalaan. Palasimme leirille ja pysähdyimme vielä toviksi ihailemaan "Vara-Corbelin" kivimuodostelmia. Jokivarren muodostelmat eivät olleet yhtä isoja kuin oikeassa Corbelissa mutta toisaalta kivien kirjailut olivat ehkä hienoimmat koko matkalla. Aaltoja ja kivikäärmeitä, vaniljakastiketta ja marimekkoraitaa.
 |
| Harvinainen alppikasvi: yksinäinen voikukka tunturissa! |
 |
| Vara-Corbe. Takana Konradvatnet |
Rosenvatnetilta laskevan joen varresta vielä koitimme kalastaa. Lompolon vierestä löytyi lähes täydellinen leiripaikka, tuulelta suojassa, veden äärellä. Tämä laitetaan muistojen arkistoon kohtaan "jos joskus vielä tänne, niin.." .
Leirissä söimme ja päätimme vielä lähteä iltakalaan, viimeisen kerran. yrityksen puutteesta meitä ei voi soimata. Järven toisessa päässä kalata pitivät kestiä yhdessä tietyssä kohtaa keskellä lahtea. Mikä lie ravinto siihen kohtaan irronnut pohjasta? Vaikka tarjosimme erilaisia uistimia samaan kohtaan, vastaanotto oli tyly. Kala-asian lopullinen tappio oli tunnustettava tosiasia. Painuimme pehkuihin, huomenna olisi vielä edessä viimeinen retkipäivä ja marssi autolle.
 |
| Joen lompolo. Täydelinen leiripaikka vastarannalla. |
8. retkipäivä 24.7: Rosenvatnet - Langvatnet ja yhteenvetoa
Viimeinen retkiaamu. Tuntui, että olimme saaneet niin paljon hyvää reppun, että poiskin saattoi lähteä. Tosin olisihan tuolla vielä jonkin aikaa viihtynytkin. Vaan ei auta, leiri kasaan viimeisen kerran ja omia jälkiä pitkin pohjoista kohti. Maisemissa ei isoja yllätyksiä ollut, kun tuttu polku kerran oli. Useampaan kertaan saimme vielä kuitenkin ihmetellä, kuinka paljon lunta viiden edellisen päivän lämpö oli sulattanut. Moni järvi, joka tullessa oli ollut vielä kokonaan jäisen näköinen, oli riisunut peitteensä.
Fjellvattnetilla annoimme kaloille vielä viimeisen mahdollisuuden olla kanssamme ystävällisiä. Paikka oli ihanteellisen näköinen, oikea kunnon rautujärvi syvinen rantoineen. Heittelimme vesiputouksen alla ja pitkin hiekkarantaa. Kävimme vielä uimassa autiolla hiekkarannalla. Ei hyttysiä ja aurinko paistoi. Kelpasihan siinä uida ja lounastaa vaikka kalata jäivät jälleen kerran saamatta.
Fjellvass-tuvan kautta kuljimme kohti parkkipaikkaa. Kävimme tarkistamassa tupakirjan. Pari ryhmää oli kirjannut meidän jälkeemme viestitn vuokralomakkeeseen. Ilmeisesti Fjellvasshytten on kuitenkin niin lähellä tietä (3...4km), ettei sinne moni jää yöksi ja toisaalta taas ehkä vähän syrjässä Svartisen-Saltfjelletin ydinalueilta, ettei osu pitkänmatkan kulkijoiden reitille. Joka tapauksessa uskomattoman hiljainen tunturimökki eikä yhtään hassummalla järvellä.
Kävelimme vielä kiireettä viimeiset kilometrit parkkipaikalle. Maisema näytti aika erilaiselta kuin kahdeksan päivää sitten. Taivaanrannassa näkyi pilkahduksia pienistä jäätiköistäkin, tullessa ne olivat olleet sumun ja sateen peitossa. Vastaan tuli yksinäinen vaeltaja ja sitten toinen, kaksikko. Säätiedoitus lupasi vielä seuravillekin päiville poutaa. Me jätimme Lahkon, hyvän sään aikaan ja hyvillä mielin.
 |
| Rosenvatnet, viimeisen kerran |
 |
| Kisaparta |
 |
| Kivikäärmeet |
 |
| Viimeinen poseeraus retleilyrakenteen rinnalla. |
 |
| Sundvasselvan vesiputous auringossa |
 |
| Kuljen autiota hiekkarantaa, katseeni mun... |
 |
| Pajunkissat, maaliskuu?? |
 |
| Sundvasselva |
 |
| Juomatauko |
 |
| Punajalkaviklo vartiossa |
Yhteenvetoa
Alueesta
Vaikka kuinka aluetta tihrustaa kartoista etukäteen, todellisuus on toinen juttu. Lahko oli ehkä sittenkin villimpi ja arktisempi kuin etukäteen kuvittelin. Myöhäisellä kesällä oli toki osuutensa asiaan. Karstimaan kolot ja onkalot yllättivät: niitä oli paljon laajemmalti koko puiston alueella kuin olin kuvitellut. Tämä teki omat haasteensa kulkemiseen, varsinkin lumen kanssa. Toisaalta, jos lumia ei olisi ollut, kulkeminen olisi ollut vielä paljon vapaampaa. Kulkemista vaikeuttavia tai jopa mahdottomaksi tekeviä jyrkänteitä oli kuitenkin paljon vähemmän kuin esim Ragossa. Hyvällä säällä olisi päässyt liikkumaan melkein missä vaan, kun noita jyrkimpiä vuoria olisi kiertänyt. Nyt ei oikealle ylängölle, yli 900 metriin oikein tuntunut olevan asiaa. Kalastusmahdollisuudet rajasivat myös tehokkaasti kulkemamme alueen. Erilaisena kesänä kulkemamme päivämatkat olisivat olleet paljon pidemmät, nyt olimme "saarrettuina" 400...600 metrin ylängölle.
Ihmisistä.
Seutu teki erämaisen vaikutelman. Vaikka kartassa oli useita metsästys-ja kalastusseurojen mökkejä, ihmisiä ei vielä paljon alueella ollut. Puuttomalla ylängöllä ihmiset näkyvät kilometrien päästä. Laskujen mukaan näimme reissuna aikana 1. päivänä Fjellvatnetin perheen ja kaksi kalastajaa, 2. päivänä 4. ihmistä, 3. ja 4. päivänä emme ketään, 5. päivänä kaksi mökkiläistä kalastamassa, 6. ja 7. päivänä norjalaisperheen (4 ihmistä) ja samat mökkiläiset sekä Konradvatnetin perheen ja 8. päivänä 4 vastaantulijaa. Yhteensä siis kahdeksana päivänä 19 ihmistä. Jos Lahko kasvaisi metsää, olisimme nähmeet vain puolet tuosta ihmismäärästä. Erityisen hienoja olivat "yksiniset" päivät Kvitsteindalsin kammilla, yksin, kesän ensimmäisiniä vieraina jylhien vuorten välissä.
Oma lukunsa oli sitten tämä oma vaellusporukka. Yksi vakiojäsen oli poissa, joka määritteli ryhmän sisäistä dynamiikkaa. Jotenkin kuitenkin pärjättiin, kun oli pakko. Ensimmäisten persoonien lisäksi paikalla piipahti vanha hahmo Svante, tuo tunturien hurmuri ja aikamiespoika. Uusista tuttavuuksista pitää mainita ainakin the Kid, oppivainen kuopus ja suvereeni pariskunta Super-Sherpa ja Shirpa Shelänne. Keskusteluissa oli tiiviisti mukana myös petollinen norjalainen mielikuvitysystävätär Maarit ja poikaystävänsä Nils Master.
Kaloista
Ensimmäinen reissu "miesmuistiin" (joka tunnetusti on lyhyt) kun kala ei syönyt lainkaan. Jututtamiemme ihmisten perusteella vain yksi kala oli noussut koko aikana ylös vedestä.
Linnuista
Lintuja näkyi mukavasti, erityisesti kahlaajia ja pikkulintuja. Matkan aikana näkyi ja kuului seuraavia:
- Piekana ensimmäisinä päivinä
- Maakotka 6. päivänä Segelvatnetin tunturin rinteillä
- Kalalokkeja1-4 linnun porukoissa järvillä. Erityishuomio Hannu-lokista, jonka tapasimme jo viime vuonna Saltfjelletin puolella: yksinäinen lokki, joka roikotti lentäessään vahingoittunutta toista jalkaansa ja seisoi kivellä yhdellä jalalla.
- Pikkulinnuista kunnostautuivat erityisesti kivitaskut, joita tuntui olevan jokapuolella
- Pajulintuja oli myös runsaasti
- Kirvisiä ja kiuruja oli myös paljon.
- Tunnistamattomia pikkulintuja! Eli opiskelu jatkuu..
- Urpiasparvi punaisine otsineen
- Kahlaajista runsaimpina olivat valkoviklot, punajalkaviklot ja kapustarinnut. Myös tyllejä jarantasipejä oli paljon.
- Yksi kesäkurmitsa. Hannu näki ja valokuvasi myös lapinsirrin.
- Korppeja näkyi noin 3-4 linnun ryhmissä.
- Vesilintuja näkyi vähemmän, mutta ainakin telkkäparvi ja yksinäinen kuikka näkyi.
- Riekkoja tavattiin ainakin kahdesti ja toisella oli pesässä munatkin.
Muut eläimet
Poroja näkyi kahtena päivänä, 2. päivänä iso porotokka ja 5. päivänä kammin ympäristössä pienempi ryhmä. Hirviä tuntuu alueen puustoisella alueella olevan jätöksistä päätellen runsaastikin.
Kasveista
Valokuvaamisen määrästä päätellen Tainan alppikasvio sai paljon uusia sivuja. Kukkia näkyi paljon, vaikka suurin kukkaloisto oli varmasti vielä edessäpäin.
Yleisesti
Kolmas retki peräkkäisinä vuosina Nordlandiin ja taas aivan uusi ja erilainen kokemus. Mahtava ja ikimuistoinen reissu.
