Blogiarkisto

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

#20/17 Kiekujia katsomassa Isojärvellä 15.7.

Kolme hienoa lintubongausta Heretty- Vahterjärvi-Heretty polun varrelta


Norjan reissun reput oli jo pakattu ja maanantain matkaa odotellessa lauantai oli sellainen selkeä odottelupäivä, jonka voisi käyttää vaikkapa pieneen päiväretkeen.  Isojärven reissut olivat jääneet tänä vuonna yhteen ainokaiseen, Matin kanssa tehtyyn vuoden ensimmäiseen retkeen tammikuussa. Silloin oli Isojärven kansallipuisto ollut typötyhjä, mutta nyt heinäkuun puolessa välissä oltiin keskellä sesonkia. Parkkipaikalla olikin odotetusti kymmenkunta autoa.

Tankkasimme Heretyn kahvilasta  tölkillisen jaffaa ja lähdimme Iiriksen kanssa polulle jahtaamaan päivän kohteita, Suomi 100- haasteesta puuttuvia lajeja. Tähtäimessä oli ainakin kuikka ja kenties jopa kaakkuri, molemmat alueen vesissä säännöllisiä pesiviä lajeja. Hieman suorimmalta reitiltä on syrjässä Kurkijärveen työntyvä Mäyräniemi. Pitkänä piikkinä suoraan veteen laskeutuva Mäyräniemi on paikka, jossa on kiva kuvauttaa itsensaä, sen verran hieno paikka se on. Ja eikös vain - bingo - jo Mäyräniemessä tullut suoritettua  tehtävän ensimmäinen osa. Kurkijärvessä uiskenteli ja sukelteli ylväs, karujen järvien kalastaja, kuikka, laji nro 97 !

Irkku Mäyräniemessä. Kuikka ei osunut kuvaan
Matka jatkui. Toiveet oli kiinnitetty Kuoriaiseen, pieneen lampeen  polun vieressä. Siellä oli ainakin kahtena aiempana vuonna kaakkuri pesinyt. Vaan olisko jalo lintu nyt paikalla? Huoli oli turha! Siellähän punakaulaiset kaunottaret kelluttelivat kun tulimme paikalle, pää siiven alla nuokkuen. Tutkimme paria huolella ja yritin ottaa kiikarin purken läpi pokkarilla kuvia, aika huonolla menestyksellä. Tarkennus ei tahtonut millään onnistua. Ohitse meni kiivaasti seurusteleva neljän nuoren joukko. Kukaan ei  tainnut huomata kaakkureita lammessa.

Kuoriaisen kaakkuri. Kiikari vääristää värejä
Kaakkurihavainnot eivät jääneet Kuoriaisen pariskuntaan, päinvastoin. Myös seuraavalla lammella, Kaakkolammella uiskenteli kaakkuripari. Kaakkolammesta seuraava lampi jonossa oli Lepolammi, jonka kohdalla polku teki tutut sivukierrokset. Lepolammin vedenpinta on jatkuvassa tulvassa majavien padon takia. Lepolammella oli elämää, heinäsorsapoikue lymysi rantaheinän takana ja rantasipi lennähti piipittäen keloontuneen kuusen nokkaan. Kun kiikaroin lammelle, Iiris sanoi, että on tuossa vieressäkin lintu... katsoin melkein jalanjuuressa kasvavaan nuoreen kuuseen ja totta, siellähän räpisteli rastaan kokoinen lintu ihan lähituntumassa. Lintu lennähti viereisen kuusen rungolle ja alkoi tutkiskella sen kuorta muina lintuina. Välillä se pyrähti viereiseen kuuseen ja sitten seuraksi liittyi toinen samanmoinen. Pieniä tikkoja mutta ei pikkutikkoja vaan keltainen otsaväri kavalsi linnut pohjatikoiksi. Aikamoinen tuuri, varsinkin kun linnut poseerasivat kaikessa rauhassa viiden metrin päässä, jopa pokkarilla sai parista ihan kohtuullisen kuvan. Lisätään siis listaan : nro 99, pohjantikka ! 
Lepolammesta tulvinutta vettä kuusikossa
Pohjantikka

Kun saavuimme kääntöpaikalle Vahterjärvelle, niin eikös vain sielläkin uiskennellut kaakkuripariskunta ja vielä poikanenkin. Seitsemän kaakkuria kolmella lammella! Miten on mahtanut muiden pesintä onnistua, näin siis vain yhdellä poikasen?
Vahterjärvellä söimme kalakeitot ja sitten läksimme takaisinpäin, nyt Viinahoilon, Mutkalammen ja Hevoslammen kautta. Enempiä lintuhavaintoja emme enää tehneet, mutta olihan noissa edellisissäkin jo tarpeeksi. Heretyssä palkitsimme vielä itsemme jäätelöllä hyvästä päiväkävelystä. Siinä syödessämme paikalle purkaantui 30-40 ranskalaista nuorta rinkkoineen, oli varmaan alueella jonkinlainen leiri alkamassa. Eipä sillä, kyllä Isojärveä kelpaa ulkomaisillekin esitellä, sen verran mukava puisto se on.

Vahterjärven kaakkurit. Poikanen ei mahtunut kuvaan

Iiris Viinahoilossa (luolassa)

Kesän ensimmäinen kanttarelli ;)
97. Kuikka
98. Kaakkuri
99. Pohjantikka






sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Rakentelua: iso ja pieni pönttö

Kämpällä oli kai ollut vuosikausia viirupöllön pönttö, joka alkoi olla huonossa hapessa. Ajattelin, että kaunis kesäinen mökkipäivä olisi sopiva hetki pieneen pönttöprojektiin. Tai oikeastaan vähän isompaan, koska viirupöllön pönttö sattuu olemaan isoin mahdollinen. Sovittelin googlesta saatuja mittoja keskenään ja päädyin pönttöön, jonka pohjan mitat olivat 40x40 cm ja korkeus noin 70 cm. Appiukko sponsoroi laudat, puretun vesikaton jykevä ponttilauta sai uuden elämän. Samalla pönttö sai ilmaiseksi kylkiinsä maastoviirutuksen, kun pikiläikät kuvioivat julkisivua. Pohjan vesivanerin palasen porasin täyteen n. 10...15 mm reikiä ja kate oli sekin uusiokäyttöä, purettua bitumihuopakatetta.

Katkaisusirkkelillä kävi mallikkaasti lautojen katkaiseminen
Fiinimpi sisäpuoli 
Katetta vaille valmis

Siitä tuli kyllä aika iso...

Valmis tuotos

 Miten tuon mammutin saa puuhun asti, saa nähdä. Palaamme asiaan...

Viirun kodin rakentamisesta innostuneena ajattelin tehdä vielä toisen pesäpaikan. Appiukon tontilla asusteli nimittäin puukiipijä, joka pesi mökin seinää vasten jätettyjen kuusiaidasten takana. Sinänsä lajityypillinen valinta, koska luonnonpesä on tyypillisimmillään vanhan kuusen irronneen kuoren takana raossa. Ajattelin, että hieman rauhallisempikin vaihtoehto voisi olla paikallaan. Parista kuorilaudasta ja kolmionmallisesta pohjapuusta pönttö ruuvaantui nopeasti. Katteeksi löin oikean haapalaudan palasen ja rungon välin tilkitsin vielä ohjeen mukaisesti sammaltupolla. Saapa nähdä kelpaako asumus vai onko tuo entinen edelleen houkuttelevampi?

Sisäpuoli
Puussa. Kiinnitysköysi on vanhaa verkon paulanarua.