#19/17 Lintupöheikössä Kristiinankaupungissa 7.7.

Suomen Luonnon uusimmassa numerossa oli juttu Tiilitehtaanmäki-Pohjoislahden alueesta ja siellä kiertävästä, Metsähallituksen hallinnoimasta luontopolusta. Koska kohde oli vain pienen ajomatkan päässä Merikarvian majoitustiloista (=Tainan isän mökiltä), valikoitui siitä mainio pieni päiväretken kohde.

Ajatuksena oli että kiertäisimme reilun kuuden kilometrin kierroksen jalan ja polkupyörällä, mutta jälkimmäinen ei sitten kuitenkaan onnistunut. Pitkospuut, mutainen polku ja ajoittain polun ylle kaatuneet puut estivät tehokkasti pyörällä etenemisen.

Retken ensimmäinen kunnon havainto tuli jo muutaman sadan metrin päästä, kun kärrypolun yli luikerteli komean kokoinen, mustankiiltävä rantakäärme. Ei ollut  kulunut montaa päivää edellisestä rantakäärmeen tapaamisesta Kemiössä. Noita ei tule joka vuosi nähtyä ja nyt saimme nähdä kaksi kertaa viikon sisään, hyvä tuuri!

Komea rantakäärme

Lehtomaista jokivarren mutapolkua

Puista ja muovista tehtyä pitkosta

Tulipaikan lepohetki

Heti kärkeen kävi selväksi, että vaikka linnut ovat jo yleisesti hiljentyneet alkukesän kiihkeästä viestittelystä, niin jossain paikoiss avielä elämää oli ilahduttavasti. Kaislikon laidassa, lehtomaisissa metsissä ja synkissä kuusikoissa kiertävä reitti oli hyönteissyöjien valtakuntaa ja niillä tuntui olevan meno päällä. Toisaalta, se mikä ilahdutti kerttusia, pajulintuja ja muita sironokkaisia ystäviä ei välttämättä valtavasti ilahduttanut meitä: paikka paikoin hyttysten paljous teki lintujen tarkkailusta vaativaa ja jopa aavistuksen verran hätäistä toimintaa.

Ilman lintuhavaintoja ei silti jääty. Ehdimme vain pienen matkaa, kun rätisevän kova ääni ruovikosta herätti kiinnostuksen. Pienen kiikaroinnin jälkeen kohde paikallistui ruokokerttuseksi, vaikka lopullinen tunnistus tulikin ääninäytteen jälkeen. Hetken jo ajattelin, että tästä tulee haastelintu numero 94. Myöhempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että rätisevä-ääninen harmaa lintu oli jo listoilla toukokuisen Puurijärven reissun jäljiltä. Kiva oli kuitenkin uudistaa tuttavuus ja ruokokerttusta kuuluikin matkan varrelta useaan otteeseen.

Ruokokerttunen. Lintukirja repussa.

Puolessa välissä polkua ylitettiin Tiukanjoki uutta teräksistä riippusiltaa möten. Tätä ei ollut vielä paikalla, kun aikoinaan meloimme Tiukanjoen kasitieltä Kristiinankaupungin campingille. Siitähn on jo muutama vuosi (20v ?) vierähtänyt...

Toinen uusi laji osui silmiin Pohjoislahden puolella polkua: ruovikossa lauleskeli lintu, jonka tunnistin ensin kivitaskuksi, vaan eipä ihan... pääaki olikin tumma, lähes musta ja kivitaskullahan se ei ole. Päätemä oli selvä: pensastaskunaaras! Hieno lisä luetteloon.

Koska meikäläisen pokkarilla ei pikkulinnuista kuvia oteta, niin lisätäänpä tähän netstä poimittu kuva pensastaskunaaraasta:

Päivän lintu, pensastasku (naaras)

Lähes virtaamaton Tiukanjoki

Uusi teräksinen riippusilta

Hyttysten valtakunnassa

Kaverukset, kuusi ja petäjä

Kristiinankaupungin molemmat kirkot ruovikon takana

Näkymä loppupään lintutornista. Hiljaista oli.

Ikäänkuin alkumatkan rantakäärmehavainto ei olisi riittänyt näimme myäs toisen käärmeen polun loppupäässä: tällä kertaa tien yli luikerteli musta uroskyy. Ensimmäinen kotimainen kyymme tänä kesänä.

Uroskyy

Valkoposket Kristiinankaupungin keskustan nurmella. Uusi laji luetteloon.

Kootusti uudet lajit Suomi 100-haasteeseen:
92. Tuulihaukka (Karkuntörmän mökillä, istuskeli rauhassa männyssä, 5.7)
93. Harmaasieppo (Kasalan vanhan mökin räystään alla, 6.7)

94. Pensastasku (Kristiinankaupungin luontoppolulla 7.7)
95. Kanadanhanhi (Kristiinankaupungin keskustan nurmikko 7.7)
96. Leppälintu (Omassa pihassa, toivotti tervetulleeksi kotiin 8.7)

#18/17 Kemiön kallioilla Purunpäässä 3.7.

Aikaa parin päivän kotimaanreissuun, ideoita?

Meren äärelle, autioita rantoja, vähän kulttuurimaisemaa, ajomatkalla frisbeegolfkentillä pelaamista?

Kun Taina heitti ilmaan Kemiön nimen, mieleen tuli heti Suomalainen aarniometsä- kirjan valokuvat kallioilla kasvavista käppyrämännyistä. Pienen kartanlukuhetken jälkeen löytyi sopiva kohdekin päiväretkelle, saaren eteläosassa Saaristomerelle kurkottava pitkä, melkein rakentamaton niemi, Purunpää. Purunpää on päässyt mukaan SLL:n Suomen juhlavuoden kunniakisi julkaistulle 100 Luontohelmeä -listalle: " Purunpää on maisemallisesti ainutlaatuinen niemi Saaristomeren laidalla. Sen rantametsät ovat rakentamattomia ja lähes luonnontilaisia, ja alueen korkeimmalta kohdalta avautuu henkeäsalpaava näköala Saaristomerelle, joka on yksi Suomen kansallismaisemista. Se on ainoa paikka koko Saaristomerellä, jossa mannervyöhyke vaihtuu suoraan avoimeksi ulappavyöhykkeeksi"

Majoituimme matkallamme Teijoon ja ajoimme maanantaina aamupäivästä Kemiönsaaren halki Purunpäähän. Kemiönsaaren keskiosat ovat laakeata peltomaisemaa, mutta kun lähestyimme kohdetta pikkutietä pitkin, maisema muuttui pikkuhiljaa merellisemmäksi, kumpuilevaksi mäntymetsäksi. Purunpäälle kääntyvä tie oli puomitettu, mikä oli pelkästään hyvä asia: ainakaan moottorien äänestä ei olisi häiriötäi reissussa. Auto jäi siis puomin viereen ja kävelimme alkumatkan pientä hiekkateitä pitkin. Pian oli aika siirtyä metsän puolelle ja eikä aikaakaan kun askel kävi tukevalla, sammaleiden ja jäkälien kirjomalla peruskalliolla.

Siirryimme lähelle rantaviivaa. Iso lintu näkyi lähellä taivaalla, taisi olla merikotka. Meren henkeä! Rantaviiva oli juuri sellaista kuin olin kartasta aavistellutkin, hyväkulkuista kumpuilevaa kalliota jota koristivat tuulessa moneen suuntaan taipuneet käkkärämännyt. Punertava graniitti laski mereen paikoitellen jyrkästi pudoten, paikoitellen laakeita silokallioita muodostaen.

Oli melkoista ylellisyyttä astella Etelä-Suomen sydämessä rakentamatonta rantaviivaa pitkin auringon paisteessa. Ulapalla näkyi purjeveneitä, rannassa isokoskelo paimensi kymmenpäistä poikuettaan. Kävely sujui hienosti, vain ajoittain jouduimme kapuamaan jyrkkiä poikkirinteitä tai laskeutumaan kosteisiin painanteisiin. Välillä pysähdyimme tuulensuojaan evästauolle.

Ossi teki reissun parhaan luontohavainnon, kun meni tarkastelemaan kalliolla olevaa mystistä rautaristiä: ristin alla kallionpainanteessa oli rullalla pitkä musta kääryle. Rantakäärme! Hieno havainto näin sisämaan asukille.

Rantakäärme

Mikä lie muistomerkki ?

Kävelimme koko niemen päähän ja kipusimme alueen korkeimmalle kukkulalle Glassbergetille. Kalliolta avautui hienot näkymät Saaristomerelle. Laskeuduimme vielä "vuoren" toiselle puolelle ja kävimme hakemassa alueen ainoa geokätkön vesirajasta, kalliokielekkeeltä.

Paluumatka sujui yhtä mainiossa merkeissä; kertakaikkisen ylellinen kävelyretki merenrannassa!
Kuin pisteeksi i:n päälle kuulimme vielä lenkin lopuksi kallion männystä hätääntynyttä naksuttelua: pieni ruskean kellertävä pikkulintu siellä tarkkaili meitä pesärosvoja. Lintuhaasteen laji numero 91, kivitasku.

Lasivuoren valloitus

Geokätköllä

Koottuna vielä viime aikojen lintuhavainnot eli uudet lajit Suomi 100-haasteeseen:
89. Merilokki (Kasalan mökillä Juhannuksena 25.6)
90. Närhi (Taina näki Kaupin lenkkipolulla 28.6)
91. Kivitasku (Purunpää, Kemiö)